Lukijat

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Finaalin kuvasatoa

Kukkaistyttö-finaali oli lauantaina. Kirkkain kruunu (tai tässä tapauksessa seppele) meni tytölle nro 2, eli Ullalle. Onnea siis hänelle! Sain kuitenkin palautetta, että olin finalisteista kaikkein valovoimaisin ja karismaattisin. Asemaani tosin huononsi vajavainen pituuteni ja se, etten ole paljasjalkainen tamperelainen. (Seuraava video todistaa sen, etten vain tuntenut oloani kääpiöksi, vaan myös näytin siltä;D)

Lyhyet kastuu sateessa myöhemmin, lälläspöö!
Mä sidoin tällaisen kimpun^^
Nämä eivät siis olleet varsinaisesta finaalista, vaan sitä edeltävältä viikolta puutarhamessuilta.

Mutta sitten itse finaalikuviin. Ensiksi meillä oli arkiasukierros ja sen jälkeen esittelimme juhla-asuja. Ja vaatteitahan emme saaneet itse valita. Jos joku muuten ihmettelee miksi näytän suorastaan turpiinsaaneelta, niin syy on siinä, että meidät meikattiin mun mittapuulla voimakkaasti (mulla on yleensä korkeintaan vaan jotain ripsaria, mutta meille laitettiin rajaukset ja luomiväriäkin). Tosin meikkaajan mukaan kyseessä oli luonnollinen meikki...

Laastari jalassa catwalkilla [x]


Mekko oli kiva, mutta vähän liian suuri vyötäröltä :/



"Tällä kertaa ei tullut mantelia, mutta jotain muuta hyvää on tulossa. Tiedän, koska olen pohojalainen noita." Mummo finaalin jälkeen :DDDD

Ja vaarin kommentti: "Sun olis pitänyt käydä plastiikkakirurgilla laittamassa lisäpituutta itseesi, niin olis ollut päivänselvä voitto!" :DDDDD

Mutta olen joka tapauksessa iloinen Ullan puolesta, ja hän tulee varmasti hoitamaan Kukkaistytön tehtävät loistavasti! Mun täytyy nyt vaan alkaa kehitellä ensi kesälle jotain muuta jännää. Eniten kaipaan teatteria ja näyttelemistä, mutta tuskimpa enää ensi kesäksi pääsee tekemään yhtään mitään.:/ Mutta täälläkin tiedoksi, että jos joku tarvitsee johonkin näyttelijää, niin minä olen innokas, innokkaampi ja innokkain!

Ja loppuun pienet angstit: Miksi Blogger on tyhmä ja poistelee itsestään mun postauksia?!?! :( Mun edellinen päivityskin on hävinnyt kuin tuhka tuuleen!
Ja aiaiai. On se mukavaa, kun sellainen yli 100 kg random känniääliöäijä kaatui viime yönä päälleni ollessani töissä. :_; Ja ei voinut edes pyytää anteeksi! Auts, kipeä mustelma muistona.

Mutta nyt taidan mennä saunaan ja mietiskelemään. Mukavaa alkuviikkoa kaikille!^^

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kukkaistyttö-finaali

Olen siis päätynyt Kukkaistyttö-finaaliin. Olen jo parina aikaisempana vuotena harkinnut hakemista mukaan, mutta sitten se on aina vaan jotenkin jäänyt.

Selviydyin kuvien ja hakemusten perusteella tehdystä alkukarsinnasta semifinaaliin. Siellä sitten totesin tason olevan niin kova, ettei mulla ole mitään mahdollisuutta finaaliin. Olin suihkunraikkaana ja miltei kokonaan ilman meikkiä (argh, pitäisi mennä meikkiostoksille, en omista tällä hetkellä edes ripsiväriä!), eli aika mahdoton tapaus.

 Kun tuomaristo kertoi finalistien nimet, niin kummasti minutkin mainittiin - kaikesta huolimatta. :) Välittömästi tämän jälkeen menimmekin ottamaan kuvat ja esittelyvideot.


Jos siis haluatte auttaa ja äänestää mua, niin pitäkää mielessä tyttö nro 3 ja Maria Keskinen. ;) I'd be thankful!

Moron lukijoiden suosikki äänestetään tuolla: http://moro.aamulehti.fi/2012/04/04/kuka-heista-on-suosikkisi-katso-kukkaistytto-ehdokkaiden-esittelyvideo-ja-aanesta/  ja Anttilan asiakkaiden suosikki Anttilassa. Äänestysaikaa on 21.4 klo 10 asti.


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Takatalvi ja kissasynttärit

Hei vaan kaikki!

Jos joku ei tajunnut, edellinen päivitykseni oli aprillipila. Naamakirjassa jotkut olivat kuulemma ottaneet koijaukseni todesta - että saas nähdä kuinka pitkään kuljen patrioottinen persu-leima otsassa. ;) Mutta joskus näinkin päin, normaalisti olen saanut arvostelua vain liiasta suvaitsevaisuudesta. Hehheh.

Ankara takatalvi on ollut ainakin mulle melkoinen shokki, koska kevät on kesän ohella absoluuttinen lempivuodenaikani. Onhan talvessakin hyvät puolensa, mutta niisk, ei enää huhtikuussa saa olla näin kylmä! Viime viikolla iloitsin jo suuresti lämpimistä keleistä, ja kävin täydentämässä kevätkenkävarastoani uusilla ballerinoilla, jotka oli pakko saada sitten heti käyttöön.
H&M
Perjantaipäivä olikin täysin kelvollinen kulkea ilman sukkia ballerinoissa - oli kaunis kevätpäivä. Illalla menin kaverini luokse pippaloihin, joissa vierähtikin sitten aamuun asti. YHDESSÄ YÖSSÄ OLI TULLUT TÄYSI TALVI. Minulla ei ollut lähtiessä takkia eikä sukkia, ja jalassa olivat pelkästään nuo pitsiset ballerinat. Oli kyllä mielenkiintoinen kotimatka, tassut eivät tykänneet lainkaan hyvää. ;_;

Lauantaina isovanhempieni luona juhlittiin kisuni pyöreitä vuosia. Oli runsaasti hyvää ruokaa ja menoa niin neli- kuin kaksijalkaistenkin makuun - tosin itse päivänsankaria harmitti hieman kissa- ja koiravieras.

Rankan huiskepäivän viettänyt päivänsankari


Syntymähumala on Rönköillä... Rönköillä on syntymähumala... Mulla on edustusmummo!


So my weekend was anything but boring.


Lopuksi vielä: olen totaalisen koukussa Sara La Fountainin Passion for Food -kirjaan. Olen kokeillut kyseisestä kirjasta jo useita reseptejä. Tänään väsäilin Hennalle ja mulle tällaiset minttupirtelöt:

Aika huono kuvanlaatu, mutta ei voi mitään!

Tämä riittää tältä erää - muistakaa vilkaista AL:n Moro-liite ja pitäkää nro 3 mielessä! ;)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Liityin Perussuomalaisiin

Upea päivä takana! Päätin liittyä Perussuomalaisten nuorisojärjestöön. Tämä on pitkäaikaisen harkintani päätös - pohdin tosin myös Vapauspuoluetta varteenotettavana vaihtoehtona, mutta päädyin kuitenkin PeSu-nuoriin parempien vaikutusmahdollisuuksien vuoksi. Olen ylpeä siitä, että saan olla yksi harvoista suoraselkäisistä suomalaisista!

Tavoitteenani on saada muiden suoraselkäisten persujen kanssa kitkettyä vihervasemmistolaismädätys kokonaan pois armaasta Isänmaastamme. Huolestuin Suomen tilanteesta todella, kun parisen kuukautta sitten sodomiittinen kauhistuksentekijä Pekka Haavisto pääsi presidentinvaalien toiselle kierrokselle! Mutta nyt aion tehdä kaikkeni, jotta Suomen maine säilyisi kunniallisena!

Toivon, että mahdollisimman moni ihminen osoittaisi täyden tukensa minulle. Haaveenani on (jahka saan ensiksi poliittisen urani alkuun), että voisin siirtyä ainakin osittain Seppo Lehdon riveihin. Arvostan nimittäin suuresti hänen ajatuksiansa ja unelmiansa Suur-Suomesta.
.................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
...................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
...................................................................................................................................................................
...................................................................................................................................................................
....................................................................................................................................................................
...................................................................................................................................................................
Maistuiko? :)